perjantai 30. tammikuuta 2015

tiistai 27. tammikuuta 2015

Hyvä päivä






Tänään  on ollut oikein hyvä päivä ja aijon pitää huolen että se on hyvä iltaan asti.
Hulina ja kiire kiristää helposti mutta asenne ratkaisee!
Mä saan ihan hirveesti voimaa kun luen toisten blogeja, arjesta, lapsista. Vertaistuki vertaansa vailla.
Tänä aamuna luin http://arkirallia.blogspot.fi/
Iloiset värit piristää. Väriterapiaa.
Kirppikseltä löytyi väriä vauvalle.






keskiviikko 14. tammikuuta 2015






Yks päivän parhaista hetkistä on kun talo on hiljanen ja saa kömpiä pienen viereen. 
Tämä pieni jo 1 vko.

Pohjaton nälkä









Loppuraskaudessa ei maistunut oikein mikään.
Nyt on kokoajan nälkä ja mielitekoja.
Ihana imetys.
Tein pikku apinalle apinaevästä eka kertaa ja sehän maistui.
Yksinkertaisesti banaania, kaurahiutaleita ja öljyä, uuniin 20 min, 200 astetta.
Ja vuoden ekat joulutortut.




maanantai 12. tammikuuta 2015